keskiviikko 20. kesäkuuta 2018

Pienet lapset ja koiranpentu ISO VIRHE?

Hetken aikaa oltiin miehen kanssa ajateltu koiranpentua. Viime kesänä liikuimme paljon metsissä, etsimässä sieniä, marjoja ja muuten vain retkeilemässä. Silloin alkoi tuntumaan, että jotain tästä meidän laumasta vielä puuttuu.

Aloimme keskustella, mitä koirastamme halutaan, mitkä luonteenpiirteet? Minkälainen karva? Vaativa koira? Iso vai pieni koira? Hetken aikaa rotuja tutkiessa vastaan tuli Cane Corso. Rotu ei ollut kummallekkaan ennestään tuttu, joten keskusteluja ja nettiä tutkiessa tuli rotu melko selkeäksi. Emme siis valinneet "helppoa" rotua, sillä Corsoille, ei saa antaa hiventäkään periksi. 


Meillä oli lapset 5-, 3- ja 2-vuotiaat lapset kun koiranpentu tuli taloon. Koiranpentu oli yksi lapsi lisää. Usva pääsi hyvin meidän perheeseen mukaan. Toki haastetta toi suurikokoisuus, sillä Corsot ovat isokokoisia ja vahvoja koiria. Aina ei Usva tajunnut, että tekemällään leikillään voi vahingoittaa lasta, joten aikusella piti olla kokoajan silmät mukana.


Usva oppi onneksi nopeaa sisäsiistiksi, toki mielenosoitus pissoja tuli pitkän aikaa sisälle. Usva on ollu todella nopea ja halukas oppimaan uusia asioita. 


Tammikuussa tuntui siltä, että onko koiran hankkiminen virhe. Mursin jalkapöytäni ja 4 viikkoon en pystynyt antamaan koiralle virikettä kunnolla. Mies oli tietenkin "käytössä" mutta kun hänen piti hoitaa kotia ja lapsia, sillä itse en pystynyt kovin kummoseen. Helmikuun lopussa pystyin onneksi antamaan koiralle itestäni paljon enemmän. 

Minun johtopäätökseni on, jos koiralle ei jää aikaa päivästä noin reilu tuntia, ei koiraa kannata hankkia.


Usvan luonne on arka ja varautunut, ei hyväksy kaikkia ihmisiä. Se on teettänyt jonkun verran lisätyötä, paljon on menty eteenpäin ja eihän hänen tarvitsekkaan kaikista tykätä? :D Uskosin että Usvalle tulee vielä varmuutta, kun ikää tulee lisää. Usvalla on myös oma paikka, mistä seuraa kun lapsilla on leikkikavereita tai kun meille tulee vieraita. 


Nautin paljon kun saan lähteä koiran kanssa lenkille tai metsään, se rauhoittaa paljon. Toki nyt kun olen raskaana lenkit ovat hieman rauhallisempia ja lyhyempiä. Usva voi onneksi kuluttaa energiaa pihalla, koska tilaa on paljon. Usvan lempileikkeihin kuuluu paini autonrenkaalla, nenä-etsimisleikit ja tottelevaisuus harjoitukset. 

Kaiken kaikkiaan koiran hankkiminen oli meille hyvä juttu! Tänään Usva täyttää 1-vuotta! Onnea <3












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti