tiistai 31. heinäkuuta 2018

Muista ottaa rauhallisesti!

Taas pitää muistaa ottaa rauhallisemmin. Eilen illalla kun vihdoin ja viimein istahdin sohvalle ja alettiin katsomaan Whitecollar sarjaa alkoivat kipeät supistukset. Hetken aikaa niitä seuratessa päätin ottaa panadolin. Kivut eivät hellittäneet, joten ei muutako Oulaskankaalle arvioitavaksi. Soitin pappan vartioimaan lasten unta ja me lähdettiin matkaan.

Automatkalla kipu alkoi onneksi jo hellittämään, uskon myös että särkylääke alkoi tehota paremmin. Matkalla kerkesin tehdä jo monenlaisia mielikuvia, kun puhelimessa kätilö kysyi:"Onko vauva liikkunut?", vastasin automaattisesti , että "on"  Autossa ollessa tajusin vauvan olleen vaisumpi. Oulaskankaalla oli taas oikeen mukava vastaanotto ja pääsin suoriltaan supistus käyrään. Siinä samalla vauva alkoi liikkumaan ja myllertämään. :)



Supistus käyrä näytti hyvältä ja lääkäri tuli arvioimaan tilanteen. Lääkäri ultrasi ja tilanne ei näyttänyt pahalta. Lääkäri lupasi minun lähteä kotiin tai jos haluaa voi jäädä yöksi. Päätin kumminki lähteä kotiin, sillä sairaalat ei oo lempi paikkojani.

Alettiin siinä kotimatkalla miettimään mistähän kaikki johtui. Miehelläni oli selvä selostus se meni jotenki näin: "Aamulla lähdet ekana kauppaan, sitten vähän aikaa heilut kotona ja lähdet kirpparille, kärkkäiselle, postiin ja kun pääsin töistä käytiin kattomassa niitä lastenvaunuja. Eikä siinä kaikki, aloit vielä hinkaamaan wc.t, saunan ja suihkun ja jynssäsit vielä laattojen välit... Ei ihme että supistelee ja vielä tämä helle!

Tuota listaa kuunnellessa tajusin itekki että nyt on menty liian lujaa. Tosin tässä touhottaja sakissa on välillä vaikeaa ottaa rennosti, mutta nyt yritän parhaani.




Tänään oli pakko käydä uuellee ruokakaupassa, mutta ostin monen monen päivän ostot. Nyt voi hyvillä mielillä istua ja "paimentaa" lapsia. Uima allas saa hetkeksi lapset yhteen paikkaan. :D



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti