tiistai 26. kesäkuuta 2018

Alkuraskaudesta tähän päivään rv25

Sain tietää olevani raskaana, kun eräänä kauniina aamuna oksensin ja mietin miten onkin nii etova olo(syytin vitamiineja). Päätin sitte muutaman päivän päästä tehdä varalta raskaustestin, johon ilmestyi kaksi viivaa. Olin todella yllättynyt kahdesta viivasta, sillä rättipäivät olivat tulleet normaalisti. Tämän seurauksena täytyikin käydä neuvolassa, jossa katsotaan mikä tilanne oikeasti oli.

Kun pääsin neuvolaan ultrassa ei näkynyt sykettä, olin varma että raskaus on tuulimuna. Päätimme odotella rauhassa, tuleeko tuulimuna itestään pois vai olisiko kyseessä sittenkin raskaus. Pari viikkoa meni todella hitaasti ja pääsin uudellee ultraukseen. Olin ihan varma, että ultrassa ei näy mitään.

Hetken aikaa ultranäyttöä katsellessa, näytöllä näkyi pieni syke! Voi sitä onnen ja itkun määrää, kun kaikki oli hyvin. Samalla neuvolatäti onnitteli, onneksi olkoon olet raskaana!




Tästä alkuepisodista lähtien oli joka neuvola käynnillä tosi pelottava olo. Mitä jos sykettä ei ole? Mitä jos joku on mennyt vikaan? Nyt kun tunnen liikkeet hyvin, mieli lepää ja tietää, että pienellä on kaikki hyvin. Hankin myös kotidoplerin joka oli virhe, sillä kun en saanut sykettä kuulumaan murehdin entistä enemmän. En suosittele dopleria käytettäväksi ainakaan alussa.

Kerroin raskaudesta julkisesti melko varhain, en vain malttanut olla asiasta hiljaa. Osa tuttavista kauhisteli ja osa onnitteli, itse hyväksyin kaikki reaktiot, sillä vain sillä on väliä mikä meistä on hyvä. Lapset odottavat välillä kovasti vauvaa, mutta vielä on pitkä aika odotella.




Kävin tänään lääkärillä tutkimassa tilanteen supisteluiden takia. Kaikkien onneksi tilanne oli pysynyt hyvänä ja saan elää tavallisesti. Tänään tuli myös äitiyspakkaus, jota olen päivän hypistellyt. Onneksi otin äitiyspakkauksen, vaikka ensin meinasin että en ota.

Äitiyspakkauksessa oli paljon hyödyllistä ja nättiä vaatetta, onneksi meillä on tämmönen etuus.








Olen Amalian aikasessa salaisessa facebook ryhmässä nyt 4-vuotta Siellä on ihania ihmisiä ja pari niistä lähetti Alvarille ja mulle ihanan paketin. Ainiin! Unohdin sanoa, että meille on annettu poikalupaus, joten lapset saavat pikkuveljen. <3







maanantai 25. kesäkuuta 2018

Lasten suusta: Retkeillään enempi!

Juhannus tuli ja meni, onnistunut juhannus kaikkien mielestä. Sunnuntaina tuli kiire päästä luonnon keskelle, joten lähdimme kiertämään Törmäjärveä koko perheen voimin. Vähän meitä jännitti jaksaako lapset hyvin kierroksen, mutta kaikkien yllätykseksi kaikki meni hyvin! Kierroksen mitta oli aikalailla 2,5km. Välillä oli haastavempaa maastoa, mutta siitäkin selvittiin. Suosittelen kierrosta lasten kanssa, matkalla oli laavu jossa oli hyvä pitää pieni tauko.

Retkellä olisi varmaan ollu hyvä olla kumisaappaat, sillä en tiedä onko tuolla maastossa käärmeitä. Päädyimme siihen tulokseen, että minä ja Usva mentiin edeltä, hätyyteltiin kaikki oliot pois matkanvarrelta. Samalla oli tarkoitus myös Geokätköillä, mutta kerkesin ottaa vain yhden. Pitää siis palata joku kerta uudellee, hakemaan kaikki kätköt. 





Lapsilla pysyi mielenkiinto koko matkan ajan. Matkalla oli kylttejä, jossa kerrottiin luonnosta, välillä kun kyltit alkoi olemaan lasten mielestä liian tylsiä, täytyi keksiä pieniä "lisäjuttuja" matkanvarrelle. Patikoinnin jälkeen tuli tietenkin nälkä, joten laavulla paistettiin makkarat ja juotiin limsaa. 






Tänään olikin sitten ihanan lämmin päivä ja päätimme heti viettää aikaa ulkona. Lähdin lasten kanssa pulikoimaan jokeen. Itellä jäi uikkarit kotiin, se kyllä alkoi harmittamaan sillä vesi oli tosi lämmintä. 

Vernerillä meni jalkapohjaan lasisiru ja sen ei tehnyt mieli uida. Lasisiru tuli kotoa, koska tänään on ollu särkyneiden lasien päivä. Ensin aamulla Amalialta meni lasi rikki keittiössä ja toisen kerran ulkona. Oon huomannu, että näitä särkyneiden lasien päiviä tulee noin. kerran kuussa. 




Kello alkoi olla sen verran, että iskä pääsi töistä oli aika lähteä soutelemaan ekaa kertaa tälle kesää. Verneri ja Amalia ei oo ollukkaan vielä veneen kyydissä, joten tänään pääsivät kokemaan jotain uutta. Eevertin soutelusta on myös useampi vuosi, niin ei hänkää muistanut ensimmäistä soutelu kertaa.

Samalla vedettii uistinta veneestä ja saatiin kaksi ahventa. Se toi myös mukavasti jännitystä veneilykerralle. Toki veneeseen otettiin myös eväät, sillä nälkä tulee aina veden äärellä. 






Nyt kun on ollu nii aktiivisia päiviä niin ongelmaksi on tullu supistelut ja talvella murtuneen jalan kipu. Murtunut jalka olisi tarkotus kuvata nyt kesällä uudellee ja tehdä hoitosuunnitelma (jos sellaista tarvii). Supisteluiden takia varasinkin huomiselle ajan, jotta lääkäri katsoo onko aihetta ottaa rennommin. Mulle se tulee olemaan vaikeaa, sillä tykkään touhuta ja mennä. Toki kehoa täytyy myös kuunnella, joten huomena taidan ottaa vaan aurinkoa ja keksiä lapsille jotain rauhottavaa tekemistä. 

Niinkuin otsikko sanoo, lapset haluaa retkeillä! Kannattaa käyttää pieniä luonnossa, kun luonto niitä kiinnostaa. Lapsista oli tosi jännittävää kun polulla oli kuollut sammakko, sen tarina on puhuttanut jo pari päivää. Ei muutakon koko sakki metsään ihmettelemään monenlaista asiaa.





keskiviikko 20. kesäkuuta 2018

Pienet lapset ja koiranpentu ISO VIRHE?

Hetken aikaa oltiin miehen kanssa ajateltu koiranpentua. Viime kesänä liikuimme paljon metsissä, etsimässä sieniä, marjoja ja muuten vain retkeilemässä. Silloin alkoi tuntumaan, että jotain tästä meidän laumasta vielä puuttuu.

Aloimme keskustella, mitä koirastamme halutaan, mitkä luonteenpiirteet? Minkälainen karva? Vaativa koira? Iso vai pieni koira? Hetken aikaa rotuja tutkiessa vastaan tuli Cane Corso. Rotu ei ollut kummallekkaan ennestään tuttu, joten keskusteluja ja nettiä tutkiessa tuli rotu melko selkeäksi. Emme siis valinneet "helppoa" rotua, sillä Corsoille, ei saa antaa hiventäkään periksi. 


Meillä oli lapset 5-, 3- ja 2-vuotiaat lapset kun koiranpentu tuli taloon. Koiranpentu oli yksi lapsi lisää. Usva pääsi hyvin meidän perheeseen mukaan. Toki haastetta toi suurikokoisuus, sillä Corsot ovat isokokoisia ja vahvoja koiria. Aina ei Usva tajunnut, että tekemällään leikillään voi vahingoittaa lasta, joten aikusella piti olla kokoajan silmät mukana.


Usva oppi onneksi nopeaa sisäsiistiksi, toki mielenosoitus pissoja tuli pitkän aikaa sisälle. Usva on ollu todella nopea ja halukas oppimaan uusia asioita. 


Tammikuussa tuntui siltä, että onko koiran hankkiminen virhe. Mursin jalkapöytäni ja 4 viikkoon en pystynyt antamaan koiralle virikettä kunnolla. Mies oli tietenkin "käytössä" mutta kun hänen piti hoitaa kotia ja lapsia, sillä itse en pystynyt kovin kummoseen. Helmikuun lopussa pystyin onneksi antamaan koiralle itestäni paljon enemmän. 

Minun johtopäätökseni on, jos koiralle ei jää aikaa päivästä noin reilu tuntia, ei koiraa kannata hankkia.


Usvan luonne on arka ja varautunut, ei hyväksy kaikkia ihmisiä. Se on teettänyt jonkun verran lisätyötä, paljon on menty eteenpäin ja eihän hänen tarvitsekkaan kaikista tykätä? :D Uskosin että Usvalle tulee vielä varmuutta, kun ikää tulee lisää. Usvalla on myös oma paikka, mistä seuraa kun lapsilla on leikkikavereita tai kun meille tulee vieraita. 


Nautin paljon kun saan lähteä koiran kanssa lenkille tai metsään, se rauhoittaa paljon. Toki nyt kun olen raskaana lenkit ovat hieman rauhallisempia ja lyhyempiä. Usva voi onneksi kuluttaa energiaa pihalla, koska tilaa on paljon. Usvan lempileikkeihin kuuluu paini autonrenkaalla, nenä-etsimisleikit ja tottelevaisuus harjoitukset. 

Kaiken kaikkiaan koiran hankkiminen oli meille hyvä juttu! Tänään Usva täyttää 1-vuotta! Onnea <3












maanantai 18. kesäkuuta 2018

Lapsiperheen vinkit sateiseen juhannukseen

Tänä juhannuksena taitaa sataa tai ainaki säätiedotus niin väittää. Ajattelin koota vinkkejä millä saadaan juhannuksen fiilis pysymään korkealla. Kerron omista tottumuksista ja annan vinkkejä juhannukseen.

Juhannus on aina ollut tärkeä tapahtuma itselleni lapsena. Minun tärkeimpiin asioihin kuului, koivut oven pielissä, karkit, limsat ja se kun sai valvoa niin pitkään kun jaksoi. Lapsuudessa juhannukset olivat usein poutaisia, mutta kyllä sateisiakin juhannuksia muistan.


Tärkeät järjestelyt:

  • Haetaan koivuja oven pieliin, jos ei oo kokonaisia koivuja voi kätevästi tehdä koivukimppuja astiaan.
  • Luonnonkukkakimput sisälle ja ulos
  • Kesäistä musiikkia, itse haluan pookin päälle (johtuu lapsuudesta) :D
  • Limsaa ja herkkuja pitää olla reilusti


Kevyt pressusta suoja sateelta

Juhannuksena halutaan luultavammin grillailla ja olla pihalla. Kaikilla ei ole katettua terassia ja sateen sattuessa, ei paljon pihalla tee mieli grillailla. Olen keksinyt ratkaisun KEVYTPRESSU maksaa muutaman euron ja sen asentaminen voi olla hyvinkin hauskaa, jos sen tekee porukalla. Grillaus/oleilu paikkaan kannattaa hommata vilttejä, jos tulee kylmä.

Vaatetus/pelailu

Sadesää ei ole este ulkona pelailuun ja touhottamiseen. Kannattaa katsoa jo hyvissä ajoin, että kaikille perheenjäsenille löytyy lämmintä vaatetta ja sade vaatteet. Minulla ja miehellä ei kummosempia sade vaatteita ole, mutta kertakäyttösen sadevaatteet ja kumpparit käy hyvin! Pentangueta, krokettia, sulkapalloa, ja vesisotaa voi pelata vaikka pihalla onkin vesisade, Kaikki on asenteesta ja vaatetuksesta kiinni! Ei muutako vaatteet niskaan ja pelailemaan!


Saunominen

Saunominen kuuluu juhannukseen ja se kannattaa tehdä pitkän kaavan kautta ja vaikkapa useaan kertaan. Saunan koristelu kuuluu myös meidän juhannus rituaaleihin, eli haetaan koivun oksia ja laitetaan niitä koristeeksi sinne tänne. Sauna on ensin pesty mäntysuovalla ja juhannuksen jälkeen sen saa pestä uudellee, koska koivut sotkee.
Saunaan kannattaa ottaa mukaan.
Vesipyssyt
Saunavihta (vasta)
Paljon limsaa/pillimehuja
Punkka/vesiastia, jossa lapset saa vilvotella.

Kun on otettu kunnon löylyt on aika pulahtaa lasten uima-altaaseen pihalle. Monia varmaan huvittaa näky kun raskaana oleva nainen hyppää pieneen altaaseen, mutta AIVAN SAMA on juhannus ja välillä täytyy päästä vilvottelemaan! Vesisadekkaan ei tässä tilanteessa haittaa :D (joskus sitten laitetaan se palju)


Ruokailu

Juhannuksena on yleensä aikaa laittaa ruokaa ja siihen kannattaa ottaa pikkuapurit mukaan. Meillä lapset tykkää paljon hääriä keittiössä ja mikä sen mukavampaa yhteistä aikaa.

Juhannuksen menu:

Vihreäsalaatti
(salaatti,tonnikala,tomaatti.kurkku.purjo,viinirypäle,oliivi,fetajuusto,mozzarellajuusto,ananas)
Makaronisalaatti
Maissi
Lihoja
Makkaraa
Peruna
Hedelmäsalaatti ja kermavaahto

Grillaamisen aikana on hankala saada joskus lapset viihtymään, joten suosittelen ottamaan grillaus paikalle vaikka palapelejä, kirjoja, paperia ja kynät.

Nukkuminen

Monet haluavat nukkua teltassa ja se ei välttämättä houkuta sateisessa ilmassa. Teltan voi pystyttää olkkariin ja nukkua sitten sielä koko porukka. Olohuoneeseenkin saadaan kyllä jännittävä telttaretki. Toki lapset saa valvoa niin pitkään kuin haluaa, mutta ehkä uni voittaa silti kun kömmitään telttaan rauhottumaan ja kertomaan tarinoita.

Parisuhdeaika

Lapsiperheissä parisuhdeaika saattaa unohtua, mutta kyllä juhannuksena täytyy se pieni rauhallinen hetki olla myös. Suosittelen vuokraamaan elokuvan tai lainaamaan kirjastosta hyvän ohjelman jonka saa lapsille jossain välin laittaa päälle. Silloin on aika mennä puolison viereen ja rauhoittua.

Vielä lopuksi vinkkejä:

Lautapelit
Elokuva
Legokylän rakentelua
Majojen rakentelua sisälle
Juhannustaikojen tekeminen
Saippuakuplat
Pattereiden vaihtaminen leluihin, joista on loppunut patterit.:D

Tänä vuonna juhannuksena saadaan myös rakkaat ystävät meille kylään, se on meistä kaikista mukavaa. Lapset saa leikkikavereita ja aikuset saa juttelu seuraa. Blogin kuvat ovat kesältä 2016, eli meidän eka juhannus tässä omassa kodissa.

Toivottavasti saitte jotakin vinkkejä tulevaan. Ihanaa juhannusta teille!




sunnuntai 17. kesäkuuta 2018

Miniloma mummun ja papan saunalle

Mummu ja pappa lähti reissuun ja me päätettiin rantautua rantasaunalle. Aika meni tosi nopeaa ja kaikilla oli hauskaa. Lapset sai leikkiä ja paljuilla serkkujensa kanssa. Me aikuiset pelattiin korttia ja pelejä. Saunalla on tupa ja sielä nukuttiin koko perhe, Usva mukaan lukien. 

Kotiseutuni on tärkeä paikka, koska sielä olen lapsuuteni elänyt. Joessa on pulikoitu, teltoissa nukuttu, majoja rakennettu...









Saunominen ja paljuilu on lasten mieleen, parhaimpina kertoina sielä on uitu jopa kolme tuntia putkeen. Saunalla ei ole juoksevaa vettä, joten sielä pestään vanhanaikaisella tyylillä. Saunan löyly on pehmeä ja sielä on turvalliset lauteet, jotta lapsukaiset eivät telo itseään. 

Meillä omassa kotona on sähkösauna ja oma ulkosauna on haaveissa. Mies on jo paikan valinnut mihin se joskus sitten tulee. Onneksi on paikka, jossa saa aidot puulämmitteiset löylyt! :) 







Mummulassa on myös lastenvaunut, jotta ei tarvitse raahata kotoa. Siellä on myös paljon turvallisempaa lenkkeillä lasten kanssa, koska liikenne on pientä. 








Vuorokausi rytmi meni ihan uusiksi lomalla, sillä kelloa ei paljon katseltu ja lapset viihtyivät niin hyvin. Nukkumapaikkana toimi levitettävä vuode ja lapset saivat nukkua ilmapatjalla, joka oli hyvin mieluinen kun siinä voi pomppia.

Eniten jännitti nukkumisessa koiramme puolesta, sillä hän on kohta vasta vuoden ikäinen ja pennun oireita löytyy vielä. Usvalla on kova vartiointivietti ja hän on hieman arka, joten hän väsyi päivän mittaan hyvin ja uni maistui yöllä.




Tänään muutimme takaisin kotiin ja iskä lähtikin jo työreissuun. Emme antaneet loman loppumisen masentaa ja lähettiin heti testaamaan puistoa, missä ei ollakkaan käyty. Puisto oli meidän 4-vuotiaan mieleen. Verneri uskalsi kiivetä isoon liukumäkeen ja sielä ei pois oltas haluttu lähteä.






 Ihana juhannusviikkoa teille kaikille! Koitetaan nyt toivoa, että lunta ei kumminkaan sada ;)




keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

Kesä-blogihaaste ja Top 5 kesä asiaa


On aika tehdä ensimmäinen blogihaaste! Sain kesä-blogihaasteen Hannalta https://hannakristiinan.blogspot.com/

Tästä haasteesta tulee aika hyvin ilmi, millanen kesäihminen oon. Kommentoida saa ja kertoa omat tärkeimmät top 5 kesä asiaa, loppuun laitoinki omat top 5 kesä asiaa. :)





1. Mitä odotat tulevalta kesältä eniten?


Aurinkoa, mukavaa touhottamista, uimista, ukkosta, kalastamista, grillaamista, ystävän häitä, juhannusta eli kaikkea mitä kesä tuo tullessaan!





2. Joko olet lyönyt lomasuunnitelmasi lukkoon?


Lomasuunnitelmat ei oo varmoja, mutta asuntoauto on vuokrattu heinäkuulle. Alla onkin kuvia viimevuoden asuntoauto reissusta, se oli tosi mukava. Kävimmen Titinalle talossa, Ähtärissä, Tuurissa, Powerparkissa, viikko reissussa vierähti! :) 












3. Kerro kesämuisto, jota et unohda.


Oi niitä on niin paljon! Lapsuudesta parhaimmat muistot kun uitiin, nukuttiin teltassa ja kaverit, niitä hetkiä en unohda koskaan! Myös parhaimpiin muistoihin kuuluu rakkaan aviomieheni ja minun teinikesät. Kuvasta aikaa noin. 9 vuotta.





4. Kaikki Suomen kaupungit ovat tunnetusti kivoja kesäkaupunkeja. Mikä paikka on oma suosikkisi ja miksi?


SAVONLINNA, siitä on pitkä aika kun viimeksi sielä olen päässyt käymään, mutta se on kaunis kaupunki. Olavinlinna, tori ja ranta ovat jääneet syvästi mieleen. 






5. Jos helle hellii, mistä sinut löytää todennäköisimmin?


Omalta terassilta tai kalajoen hiekkasärkiltä. Tänä kesänä ei olla keretty mennä rannalle auringon ottoon, mutta kyllähän tässä kerkeää! Kuva viime kesältä, lapset on kasvanu vuodessa todella paljon.






6. Kesäherkku, jota ilman et voi elää?
Jäätelö, kylmät juomat ja mansikat


7. Mitä kirjaa suosittelet rantalukemiseksi?


Tästä tulikin mieleen, että kirjastossa pitäisi käydä. En oo hirveitä lukuihmisiä, muutamia kirjoja olen lukenut enkeleitä hiuksissani, twilightit...



8. Sinun on laulettava karaokessa jotakin Suomen suvesta. Minkä kappaleen valitset? 


Mulla ei tuu mitään muuta mieleen ku MATTI JA TEPPO- Näin se kesäloma toimii! Kertaakaan en oo sitä laulanu, mutta minkäs teet kun aivot ei pelaa. :D Toki laulan huvikseen kotona paljon karaokea.



9. Heinäkuu lienee lomakuukausista suosituin. Miten se näkyy tai on näkynyt omalla kohdallasi?


Enemmän vietetään aikaa pihalla, jos on hyvä sää! Tänä kesänä reissu tehdään näillä näkymin heinäkuussa.



10. Millaisia vinkkejä annat niille, jotka eivät tylsyyspäissään keksi tekemistä sadepäiville?


Sadepäivinä kannattaa tehdä siivoustöitä, jotka on jäänyt vähälle helteiden aikaan. Myös mukavaa tekemistä löytyy kuten lautapelit, netflix, askartelu, autonpesu....





Lopuksi voisin vielä laittaa omat top 5 kesä asiaa:

1.Perhe
2.Retkeily
3.Kasvit
4.Lomailu
5.Aurinko

Mitkä teidän top 5?

maanantai 11. kesäkuuta 2018

DIY kioski/kauppa/mehutiski

Heipparallaa!


Hetken aikaa ollaan lastenkaa jo puhuttu omasta "kaupasta" jota vois hyödyntää leikkien. Tänään oli aika toteuttaa haave. Kaikki puutavara löytyi tallin nurkalta, naulat kaupasta ja maalin jämät odotti autotallissa. Kehikon kanssa oli hieman ongelmia, sillä yleensä aina ensin teen ja sitten mietin... Tässäkin tapauksessa olisi ehkä pitänyt hieman suunnitella, ennen kuin alkaa naulat naputtaa puuta.

Aluksi saimme apua rakkaalta lapsuuden ystävältäni, jonka kanssa olemme taineet muutamat majat rakennella. Lapset olivat enemmän ja vähemmän kaverina kauppaa rakentaessa. Ehkä hauskuus löytyikin siitä, kun mikään mitta, naula ja sahaus jälki ei ollut nii justiinsa.




Maalaaminen oli kaikkien mieleen. Tosin maali oli vanhaa ja hieman möykkyistä, sen olisi voinut korjata osakseen tärpätillä. Kyseessä oli nyt 4 henkilöä, jotka ovat heti kaikki nyt ihmisiä, ei tärpättiä lähdetty ostaa kaupasta, vaan mentiin sillä millä oli. En tiiä keneen nuo lapset on tullut ;)

Sähellystäkin sattui, sillä Amalia astui maaliastiaan. Sitä hetken aikaa Amalia harmitteli, mutta kun jalka saatiin puhtaaksi ei se menoa enää haitannu.




Maalauksen lopputulokseen kaikki oli tyytyväisiä.
Toki kioskiin tulee lisäyksiä ja luulen, että teen siitä oman päivityksen. Eihän sielä ole esim. hyllyjä, kassakonetta jne. 





 Kävimme esikoisen yleisurheilu kisoissa, sillä aikaa Verneri ja iskä oli laittanu mehukojun pystyyn. Oli mukava saada kotiin tulessa tuoreesta kioskilta mehua. Jonain päivänä mennään tonne tienvarteen mehukiskan pitoon. :) 



Eevertti nappasi kesän esimmäisen mitallin.



sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

Ihania kesäpäiviä ja tapahtumia

Nyt vierähti ensimäinen viikko kotiäitinä pitkään aikaan. Pikkuhiljaa alkaa tajuamaan, että täälä kotona sitä ollaa. Tuntuu niin omituiselta kun ei tarvitse alkaa kahtomaan huomiseen hoitopäivään tavaroita kasaan. Mun täytyy kyllä myöntää, että tarvitsen suunnitelmia tulevaan viikkoon muuten käy niin, että en oo saanu mitään tehtyä ja jään makaamaan sohvalle. Tulevalle viikolle on siis tekemistä tiedossa. 

Perjantaina pääsimme Niilon ja Nellin pellepuistoon, se oli lapsista tosi mukava, löytyi erilaisia tehtäväpisteitä, tutkittavaa ja sirkusteltavaa. Tapahtumassa pääsi myös Tyyne-ponin kyytiin ja siitähän lapset tykkäsi. Verneri ei ensin kyllä halunnu kyytiin, mutta hetken aikaa keräiltyään itseään kaikki kolme oli kyydissä. Hattaraa oli myös myynnissä ja sitähän ostettiin sitten kaikille. :)


Amalia testaili uusia aurinkolaseja.. 




Kaikkia vähän jännittää, kun katsoo missä kaikilla kädet. :D


Sunnuntaina päästiinkin perinteiselle Sunpampas piknik-festareille. Siellähän vasta mukavaa olikin! Kävin ostamassa sipsiä, karkkia, suklaata, pillimehuja... Lapset saivat myös onkia yllätyksiä ja kasvomaalaukset oli mukava lisä. Minun teki mieli myytävää lättyä(lettua), sitähän mies jonotti ainakin 20min, että vaimo ja vauva mahassa ovat tyytyväisiä. 




 Tänäkin viikonloppuna oli tärkeää tekemistä talveksi. Sillä polttopuut on jo jonkinaikaa kuivunut pihalla tämän näköisenä. Puut on nyt suurimmaksi osaksi pinottu liiteriin ja sielä ne odottaa tulevaa syksyä ja talvea. Mukavaa tulevaa viikkoa kaikille! :)