Millon tuuri kääntyy

Täälä makaan sängyn pohjalla jyväpussin kanssa, vanha "ystävä" tullu kylään. Tätä ystävää en oo tavannut piiiitkään aikaan.. rintatulehus.
Samalla kuuntelen Eevertin kurkunpään yskää ja ilmoitan wilmassa opettajalle, että eskari jää välistä.

Meillä on sattunut kaikki P**ka yhteen rykelmään. Voitteko kuvitella että viime viikolla mun hammas tuli kipeäksi ja siihen piti alottaa juurihoito. Itkin oikeesti hammaslääkärissä! Pelkään ihan hirveesti hammaslääkärissä ja juurihoito tekee todella kipeää ja vieläkin on hammas kipeä.

Viime viikolla käytiin uusimassa Amalian kipsiä, kun oli menny nii väljäksi ja tikit piti poistaa. Ensin Ylivieskassa tehtiin vääränlainen kipsi, ei tukenu varpaita. Onneksi kipsaaja huomasi virheen ennen ku päästi meijät kotiin.

Amalia reppana ei tykkää muutenkaan kipsisahasta (en minäkään) jouduttiin purkamaan kaks kipsiä... Lopen päästiin kotiin uuden kipsin kanssa ja aloin epäilemään jalan kulmaa. En uskaltanut asian olla joten hyppäsin lasten kans autoon ja auton nokka kohti Oulua.

Kipsi oli oikein, mutta vähän lisättiin kipsiä tukemaan varpaita lisää. Oulussa hoitaja vielä pääsi sanomaan "voit luottaa omaan tk.hon". Teki mieli sanoa muutama valittu sana siitä, että mun tytölle ei tarvi enää käydä hoitovirheitä tän jalan kohdalla, miksi lisäsit kipsiä, jos se oli hyvä?, Miten voi luottaa kun tehtiin jo yks virhe kipsatessa?

Nielin tunteeni ja olin tyytyväinen että kipsisahaa ei tarvinnut kolmatta kertaa käyttää. Tiiän että terveydenhuollon ihmiset on ammattilaisia ja pitäs pystyä luottamaan. Mulla menee taas jokunen vuosi luottaa...

Nyt kyllä jo oikeesti toivon että sairastelut ois sairasteltu. Ikävä kyllä luulen että tää mun ystävä ei lähde muulla ku antibiootti hoidolla, joten kai täältä sängystä pitää alkaa soittaa lääkäriaikaa, jälleen kerran 😂

Hyvää viikonloppua ja pysykää terveinä ♥️

Olohuoneen linnoitus

Täälä on ollu melko rauhallista viikonlopun ajan. Vernerillä nousi kuume lauantaina, seuraavaksi Eevertillä, Amalia tuntuu nyt lämpimältä ja ite makaan peitoissa. Ollaan linnottauduttu olohuoneeseen, katotaan TV.tä ja nukutaan välillä. Ollaan tässä ihmeen kauan oltukki terveenä joten tää oli odotettavissa.

Meillä on ollu nyt viime aikoina vähä huonoa tuuria niinku ootte varmaan huomannut. Viime viikolla oli Eevertin perinteinen silmäkontrolli Oysissä. Selvisi että vasemman silmän näkö on entisestään huonontunut ja nystagmus vaivaa. Saadaan Oulusta asiantuntijoita käymään meillä, jotta saadaan jotain vinkkejä sieltä.

Sain vielä sählyssäki pallon naamaan poski vieläkin vähä kipiänä ja silmälasit vinossa. 😂

Toivotaan että parannutaan pian ja saajaan jatkaa tavallista touhottamista! 

Mukavaa sunnuntaita täältä peittojen keskeltä.

Eka viikko uutta arkea takana

Eka viikko takana pyörätuolin kanssa. Amalia on nyt viime päivinä alkanut liikkumaan istualtaan. Ei tätä tyttöä tahdo pidätellä mikään, välillä rauhotan tyttöä istumaan pyörätuoliin ja lastenohjelmat näkymään.

Yks päivä Amalia kysyi että pääseekö se luistelemaan. Jouduin ikävä kyllä kertomaan sen tosiasian että tänä talvena ei pysty luistelemaan. Itkunhan se tytölle tuli ja samalla äitille. Sovittiin yhdessä että tehdään jotain muuta mukavaa. Muuten Amalia on ollu iloinen ja kipulääkkeitä menee enää vähän.

Arki on hieman hankaloitunut, aamut on ehkä "pahimpia". Laitan eskarilaista eskariin, Alvarille aamuhuolto ja syöttäminen, Amalian kuljettamiset ym. Sitten jos Vernerillä on energiaa joka purkautuu melkosella touhottamisella. Päivät menee hyvin ja ajateltiinki käydä kerhoissa tällä viikolla.

Kaikesta tästä huolimatta "Dieetti" on aikalailla pitänyt! Toki sairaalassa oltua tuli syötyä vähän mitä sattuu, mutta en oo antanut tän tilanteen olla tekosyy keskeyttää jo hyvin sujunutta ruokailua. Painoa on tippunu lähdöstä jo 5,5kg!
Oon myös käyny pelaamassa sählyä pari kertaa viikossa.

Alvari on alkanu syömään perunaporkkanaa ja siitä on poika tykännyt. Tottakai myös Usvalla alkoi juoksut, jotta meille ei tulis varmastikaan tylsää. :D

Oikeen pirtsakkaa pakkasviikkoa! <3

8 tikkiä ei riittäny

Viime päivinä tässä on koettu monenmoisia tunteita. Huolestunutta, vihaa, surua, iloa, helpotusta, pelkoa, rakkautta... Tosiaan Amalian jalka ei ollut ihan niin yksinkertainen, että laitetaan jalkaan 8 tikkiä. Perjantain käynti oli täys fiasko ja siitä ehkä eniten niitä vihan tunteita tullut.

Soittelin useampana päivänä lääkäriin, että kun tyttö ei kävele ja verta vuoti, pyydettiin seurailemaan. Sunnuntai iltana huomasin jalan turvotuksen ja lähdimme oikopäätä päivystykseen. Päivystyksessä lääkäri huomasi, että jalka ei liiku. (ei liikkunut koko aikana perjantaista lähtien) Silloin meidät otettii vakavasti onneksi!

Jalka eka röntgen kuvattiin ja sielä ei vammoja näkynyt, joten saatiin lähete lastenkirurgille Oys.iin. Käytiin lääkärin kehotuksesta nukkumassa kotona yö, joten ennen aamu kuutta auton nokka kohti Oulua. Isot pojat vietiin mummulaan ja Alvari pääsi meidän kans reissuun.

Oulussa saatiin jonku aikaa odotella lääkäriä, siinä vaiheessa olin melko äkänen, että mun tytön ei enää kyllä tarvis odottaa yhtään. Vihdoin ja viimein ku päästiin lääkärille alkoi tapahtumaan.  Verikokeisiin, osastolle ja leikkuuksille.

Amalia oli koko ajan tosi ilonen joten äidin ja isänki oli helppo olla positiivisia. Toki tietyt toimenpiteet tekivät kipeää ja niistäkin selvittiin.

Leikkaus kesti n. 3h, meille ei osattu sanoa yhtään, mikä jalassa on rikki. Varauduimme miehen kans kaikkeen. Lopulta lääkäri tuli, jalassa oli rikki 3 jännettä, 1 hermo ja 1 verisuoni.

Tommosen "listan" jälkeen tiesimme että edessä on haastavia kuukausia. Lääkärin arvion mukaan tyttö kävelee muutamien vuosien jälkeen vasta normaalisti. Toki aika tässä näyttää, miten kaikki menee. Hermoa ja verisuonta ei saatu korjattua, koska emme päässeet heti hoitoon.

Ja kyllä. Ollaan hieman sekaisin kaikesta. Eka tulee tapaturma, ollaan shokissa soitellaan ambulanssia (silloin olin varma että tarvitaan leikkaus hoitoa) laitettiinki kotiin paranemaan. Parhaamme mukaan, kannustetaan ja autetaan tyttöä kävelemään. Mennään lääkäriin, leikataan ja kuullaan lopputulos.

Tässä nyt opetellaan pyörätuolilla ajelua, katotaan Netflixiä, piirrellää, askarrellaan, pelaillaan, nauretaan ja itketään.

Päästiin onneksi tänään jo kotiin, haasteita arjessa varmasti tulee, niistä me kyllä selvitään! :) <3

Itkua ja iloa

Onpa ollu tapahtumarikas viikonloppu, itkua ja iloa. Perjantaina olin ollu ehkä 5min kotona  kun kuului olohuoneesta lasin menevän rikki ja Amalia alkoi itkemään lujasti. Juoksin oikopäätä katsomaan tilanteen, tilanne oli hurja lattialla iso lätäkkö verta. Koppasin tytön syliin ja juoksin WC.hen painamaan pyyhkellä haavaa. Samalla pyysin(huusin) miehen soittamaan ambulanssia. Siinä vaiheessa, mieskään ei jäänyt arpomaan soitetaanko vai ei.

Pojat meni reippaasti istumaan rauhassa portaille, Alvari vielä ulkovaatteet päällä kaukalossa, kun ei ollu vielä pientä riisuttu. Ambulanssin tulossa tuntui menevän kauvan aikaa vaikka todellisuudessa se tuli viidessä minuutissa. Ihanat ammattinsa osaavat ambulanssi henkilöstö saapui ja lähdimme siitä Oulaskangasta kohden. Amalia sai nallen ambulanssissa, siinä vaiheessa kun amalia vaati pinkkiä nallea, tiesin että tyttö voi olosuhteisiin nähden hyvin.

Haavassa ei onneksi näkynyt lasisiruja, haava laitettiin kiinni ja nyt siinä komeilee 7-8 tikkiä. Ihan varma en ole laitettiinko ihon sisään tikkejä, sillä ihan kaikki ei jääny mun mieleen. Haava oli n. 5cm pitkä ja luuhun asti.

Amalia oli koko ajan todella reipas, tosin tikkauksessa amalialle iski epätoivo, mutta siitäkin selvittiin. Tyttö ei ole vielä kävellyt, vaikka lääkäri sanoi että heti voi kävellä. Oon asian tiimoilta ollu sairaalaan yhteydessä, mennään huomena käymään sairaalassa jos kävely ei onnistu. Harmittaa ihan hulluna ja surettaa tytön puolesta. Tuuria ja enkeleitä oli matkassa sillä pahemminkin olisi voinut käydä.

Lauantaina juhlittiin äitini ja lasten 60w mummua, siellä oli mukavaa! Sain myös luvan kanssa syyä kakkua ja herkkuja. Juhlat olivat myös Amalian mieleen, sillä seurustelu kumppaneita oli paljon ja jalan kipua ei tarvinnut koko ajan miettiä.

Äitinä sitä aina miettii ja syyttää itseään, sillä juomalasien paikka on keittiössä eikä olkkarissa. Täytyy kumminkin koittaa muistaa, että elämässä sattuu monenmoista ja tämäkin jää vaan huonoksi muistoksi. Poikia oon muistanu kehua esimerkillisestä toiminnasta sillä teki juuri niin kuin pyydettiin ja istui rauhassa. Poikien tehtävänä oli etsiä Amalian pehmolelu lohdukkeeksi.

Pidetään nyt kaikki peukalot pystyssä, että haava paranee ja tyttö alkaa kävellä. <3

Viikko ilman sokeria ja vauva 3kk!

Viikko ilman karkkia jo! Se on mulle tosi hyvä saavutus. Pahin hetki oli lauantai kun annoin lapsille karkit. Siinä ne söi tyytyväisenä mun vieressä suklaata ja kannusti mua sokerittomuuteen. :D Onneksi on nuo vahtija silmät jotka kattoo äitin perään.

Mun ruokailua ei oikeestaan voi sanoa edes dietiksi, syön vaan lautasmallin mukaan, 3h välein ja vältän sokereita ja eläinrasvoja. Ennen lautasella oli vaan perunaa, kastiketta ja puolukkahilloa. Nyt lautasella on perunaa, lihaa, puolet lautasesta salaattia ja leipä. Kun on alkanu tuntuu, että maitoa ei riitä Alvarille oon syöny valkoista leipää extrana. Tää on ainakin vielä toiminu hyvin sillä kiloja on lähteny jo 3! Uskon että veden juonti on auttanu tähän myös.

Jotenki ehkä huvittaa, että itekki oon sortunu monenmoisiin kitu dietteihin. Vaikka "salaisuus" taitaa olla, että syö säännöllisesti ja oikein. Onneksi tajusin sen tässä vaiheessa, jotta voi tehä jonkulaista muutosta. Toivotaan, että muistan tämän jatkossakin.

Uinnista on tullu meijän koko perheen harrastus, käydään kerran/kaks viikossa. Alvari viedään hoitoon siksi aikaa, mutta välillä se pääsee altaan reunalle ihmettelemään. Oon käyny pelailemassa sählyä, joten liikuntaa on tullu myös jonki verran. Toki koiran ja lapsien kans telmiminen on jonkilaista kunnonkohotusta. :D

Alvari täyttää 3kk parin päivän päästä. Aika menee todella nopeaa! Alvari on edelleenki reipas, nukkuu hyvin yöt ja syö. Kädet on löytyny ja nyrkkejä on kiva syödä. Kylelleen kääntyy, mutta ei vielä masulleen.

Eikai se auta kun alkaa siivoomaan, sillä täällä on ollu tämän päivän lapsilla semmonen sotkeva touhotus päällä.

Miten on lähteny homma käyntiin?

Luontoäiti on pitäny huolen, että tämäkin mamma saa liikuntaa. Puhun lumitöistä, jossa saa hyvästi sykkeet nousemaan. Ihan yksin en lumitöitä tehnyt sillä apuna oli lapset ja mies. Miehellä on lomaa niin saadaan tehä yhdessä asioita. Vaikkakin on se tuolla mehtäsä moottorisahan kans heilunu, jotta saadaan ens talveksi lämpöä taloon.

Oon pystyny olemaan ilman sokeria kolme päivää! Muutenki ruokailut on ollu säännöllisiä ja sen mukaisia ku oon ajatellu. Lapset syö vähän "parempia" ruokia ku vanhemmat, joten ruoan laittoon menee vähä enempi aikaa. Ennakoinnilla ja hyvällä suunnittelulla ruokailu saadaan hyvin toimimaan.

Tää painon pudotus on vielä helppoa ku teen sitä yhdessä miehen kans. Toisille ollaa hyviä tsemppareita. Huomaan kyllä välillä kiukustuvani herkemmin ja murinaa kuuluu enemmän, ku en oo saanu sokeria. Onneksi ymmärrystä löytyy lapsilta ja mieheltä, ei ikinä uskois että sokeri vaikuttaa noin paljo mielialaan. Ruokailun aikana oon syöny jotain extraa jotta maitoa riittää ja nyt vielä ainakin Alvari on ollu tyytyväinen.

Kuvia viimepäiviltä. Tikka kuvan otin tänään, viihtyy paljon tuossa sähköpylväässä.